1.1.2021
Timo Marjusen isä oli taivassalolainen ammattikalastaja ja äiti kalastajasukua Velkuan Hempsaaresta. Perheeseen syntyi yhdeksän poikaa, joista viidestä tuli kalastaja. Veljeskaartin nuorimmaiseksi vuonna 1954 syntynyt Timo päätti tosin ensin kokeilla muita töitä, mutta huonekalumyyjän ja hitsarin hommat saivat lopulta jäädä. Veri veti tuttuihin maisemiin ja merelle. Hän palasi 1970-luvun lopulla perheineen kotitilalleen Taivassalon Marjuksenrantaan, kun eläkkeelle jääneet vanhemmat olivat muuttaneet kirkonkylälle.
Yksi Timo ja Merja Marjusen kolmesta pojasta on valinnut isänsä ammatin. Vuonna 1976 syntynyt Santtu Marjunen kuuluu Saaristomeren nuorimpiin ammattikalastajiin. Hän kertoo oppineensa kalastajan työn isältään mutta myös tekemällä itse jo pikkupojasta lähtien. Kalaa alkoi kertyä myyntiin, kun Santtu oli yläasteella. Isä ja poika puhuvat toisistaan tavalla, joka kertoo molemminpuolisesta kunnioituksesta. Heillä on omat yritykset, mutta tietyt työt, kuten ahvenen rysäkalastus, vaatii yhteistä työpanosta.
Timon kalastajan ura alkoi silakan rysäkalastuksesta, mutta pian kuvioihin tuli mukaan myös ahvenen kalastus rysillä ja verkoilla. Talvisin kalastettiin madetta koukuilla jään alta*). Perheen pojilla oli tapana käydä kokemassa koukut paluumatkalla koulusta. Timo sai aikoinaan myös hyviä haukisaaliita itse suunnittelemillaan riimuverkoilla. Hauenkalastus kävi kuitenkin mahdottomaksi, kun verkot alkoivat olla täynnä pientä lahnaa. Isoja monen kilon lahnoja, joita Timon isä sai vielä 1970-luvulla, ei enää tule. Särkeä tulee vaihtelevasti, mutta niidenkin koko on pienentynyt.
Silakan rysäkalastuksesta Timo luopui muutama vuosi sitten, ja hän pitää silakan toimijakohtaista kiintiöjärjestelmää rysäkalastukseen sopimattomana.
– Rysäkalastajat ovat täysin riippuvaisia silakan saapumisesta kutualueille. He eivät voi lähteä saaliin perään. Ennen kutua silakat kerääntyvät Velkuan ja Iniön syvänteisiin, ja jos ne tässä vaiheessa troolataan pois, se näkyy rannikon rysien saaliissa.
Nykyään Marjusten kalastus keskittyy ahveneen ja kuhaan. Ahvenen rysäsesonki on keväällä ja verkkosesongit keväällä ja syksyllä. Ahvensaaliissa koettiin huippuvuosi 2018, mutta myös juuri päättynyt vuosi oli hyvä. Ahvenrysät on rakentanut taivassalolainen ammattikalastaja Eino Laaksonen. Verkoilla on käytävä hylkeiden takia kylmänkin veden aikaan kahdesti päivässä, ja lämpimän veden aikaan jopa neljä kertaa päivässä. Santtu kertoo, että hän ei enää pauloita verkkoja itse.
– Tuntuu paljon pahemmalta, jos hylkeet repivät itse pauloittamani verkot kuin jos revityksi tulee ostoverkot.
Kuhasaaliit ovat viime vuosina heikentyneet. Hylkeet eivät välttämättä seuraa ahvenia sisäsaaristoon, mutta kuhan perässä ne tulevat. 2000-luvun alussa hylkeitä alkoi olla jo paljon Hakkenpään alueella, muutama kilometri Marjuksenrannasta etelään. Kun kuhat pakenivat hylkeitä pohjoiseen Rouhunaukon suuntaan, Marjustenkin saaliit olivat jonkin aikaa hyviä. Nyt hylkeitä on myös Marjusten vesillä, ja kuhat ovat paenneet yhä syvemmälle Mynälahteen. Saaristomerellä aiemmin hyvin laajoilla alueilla ja selkävesillä harjoitettu kuhankalastus on nyt hylkeiden takia pakotettu rannanläheisiin mataliin vesiin. Timoa huolestuttaa, miten kuhakanta kestää tämän muutoksen.
Rouhunaukon meriluonnossa on tapahtunut muitakin suuria muutoksia. Kilkit näyttävät kadonneen muutaman viime vuoden aikana. Surviaissääskien tyhjiä toukkaputkia velloi aiemmin kasapäin rantavesien loiskeessa, ja aikuiset hyönteiset parveilivat mustina pilvinä saarten päällä, mutta nyt niitä ei enää näe. Timo muistelee, että kun hän pikkupoikana käänteli rantakiviä, niiden alla lymyili joukko pikkumateita. Nykyään kivenkääntäjän silmiin tuijottaa kivisimppu.
Pyydykset likaantuvat aikaisempaa enemmän ja ovat likaantumisen takia virtauksille alttiimpia.
– Ennen ahvenrysy pysyi virtauksissa paikallaan parilla kymmenellä paanulla (seipäällä), mutta nykyään tarvitaan 30. Saattaa olla, että myös virtaukset ovat voimistuneet, Timo tuumii. Meduusaa esiintyy ajoittain runsaasti, ja silloin verkkokalastus on mahdotonta, koska verkot painuvat meduusojen painosta pohjaan. Vuosi 2020 oli Marjusten kalavesillä kaikkien aikojen pahin meduusavuosi.
Isä ja poika aikovat jatkaa kalastusta ”niin kauan kuin se luannistaa”, eli niin kauan kuin heidän kalavesillään hylkeiltä ja merimetsoilta pystyy. Santtu painottaa, että aloittavalle kalastajalle hyvien kalavesien löytäminen on kynnyskysymys.
– Pitää olla myös kova yrittämään, ja silloin kun kala liikkuu, on oltava valmis tekemään töitä kelloon ja säätilaan katsomatta.
Timolla on Suomen poliitikoille selkeä viesti:
– EU:ta ei pitäisi käyttää päätöksenteossa selkänojana. Asioita voisi tehdä myös niin, että auttaa omaa kansaansa.
Kiitos Timo ja Santtu elämäntyöstänne meidän kalansyöjien ja Saaristomeren hyväksi. Mahtavaa, että tämä tärkeä ammatti säilyy ja jatkuu perheessänne!
*) Marjuset vastasivat mateiden emokalapyynnistä ja poikasten istutuksista Airisto-Velkuan kalastusalueen madehankkeessa 2010-2011. Loppuraportista löytyy mielenkiintoista tietoa paikallisten madekantojen kehityksestä ja mateenkalastuksesta Madehankkeen loppuraportti