Antero Eloranta – Kaarnittan vähäpoika ja Airiston kuningas

Antero oli Kalastaja, luonnon ystävä ja taiteilija. Antero oli ystäväni.

Antero syntyi Rymättylässä Kaarnittan saaressa perheen nuorimpana poikana ja eli elämänsä Airiston rannalla Heinäisissä vaimonsa Maijan kanssa. He saivat kaksi poikaa. Anterolla oli aina koiria, viimeisimpänä lapinporokoirat Salla ja Sáhcu. Puutarha oli ahkeran työn taidonnäyte, ja siellä oli myös koppi, jossa kotkotti ja kiekui.

Anteron kalastajan ura ehti kestää 60 vuotta. Pyynnin kohteena olivat kaikki suomukalat lahnasta taimeneen ja kuhaan, ja aikoinaan myös silakka. Pelkästään hänen suomukalasaaliinsa, noin 350 tonnia, vastaa fileepainona yli miljoonaa kalaruoka-annosta kuluttajien lautasilla! Antero rakasti työtään ja oli parhaimpina aikoina merellä 300 päivää vuodessa.

Antero kertoi nähneensä Airiston ammattikalastuksen nousun, loiston ja tuhon. Loiston ajat koettiin 1980-90 luvuilla. Airistolla kalasti useita kymmeniä ammattikalastajia, ja kalaa riitti kaikille. Kunnes hylkeet saapuivat. Anteron sanojen mukaan ”alkoi vapaa pudotus”.

Antero oli ensimmäisiä kalastajia, joka kertoi minulle hyljeongelmasta. Tämä tapahtui vuonna 2001. En ikinä unohda sitä hetkeä. Jäyhä saariston äijä loi katseensa lattiaan, eikä pystynyt puhumaan. Hylkeet veivät häneltä ammatin.

Mutta sankarimme päätti olla antamatta periksi. Kun verkkokalastus kävi mahdottomaksi, Antero hankki vielä eläkeiän kynnyksellä kaksi hylkeenkestävää ponttonirysää ja sai niillä jonkin verran siikaa ja lohta. Eivät nekään silti pystyneet ihmeisiin, kun hylkeet karkottivat kalat.

2000-luvulla Antero kasvatti siian- ja taimenenpoikasia istutustarkoitukseen Airiston-Velkuan kalastusalueelle. Hän toimi aikoinaan myös Airiston kalastusalueen hallituksessa ja oli vuodesta 2016 lähtien Saaristomeren kalatalousryhmän varajäsen.

Antero oli viimeistä kertaa kokemassa rysää viime syksynä Turun Sanomien toimittajan Jonna Lankisen kanssa. Lankinen kirjoitti päivästään Anteron luona lehtijutun, jolle antoi otsikoksi ”Kalastajan suru: Hylkeet voittivat”. Juttu päättyi Anteron sanoihin: ”Näyttää siltä, että ensi keväänä en enää rysää mereen laske. Kyllä tämä nyt taitaa olla tässä”.

Se oli siinä. Antero menehtyi vaikeaan sairauteen 11.5. Hän oli 75-vuotias.

Kiitos Antero arvokkaasta elämäntyöstäsi meidän suomalaisten kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi. Kiitos ystävyydestäsi. Kiitos kaikesta, mitä minulle opetit. Hyvää matkaa uuden meren äärelle!

Airisto on ikuinen, mutta ei enää koskaan entisensä.