Yleisin kalastusvene oli kaksihankainen 6-metrinen tervattu vene. Se oli varsin hyväkäytöksinen ja kantava kovassakin aallokossa. Käytössä oli myös puisia meriläisveneitä, joita ei käytetty juurikaan kalastukseen mutta esimerkiksi silakkaruuhien hinauksessa. Meriläinen saattoi kiskoa jopa 6-8 silakkaveneen letkaa kohti Ihattulan rantaa. Melko usein hinaamalla kuljetettujen lastien korvauksena oli vakituinen silakkarysän paikka meriläistä omistamattoman kalastajan vesillä. Yhteistyö toimi.

Varhaisimmat meriläiset oli varustettu isoilla moottoreilla. Esimerkiksi Lehtisen saaren 11-metrisessä oli lentokoneen moottori. Kuulemma kaikkia tulliveneitä nopeampi!

Seudun tunnetuin veneentekijä lienee ollut Aarne Luotonen, ”Palstan Aarne” Vehmaalta. Hänen käsistään syntyivät meriläiset, isot ruuhet ja pitkät ruuhet (harvarysäveneet). Viimeisin tuotesarja taisi olla kensuksi sanottu teräväkeulainen, lähes tasapohjainen vene.

Ensimmäiset perämoottorit tulivat Mynälahdelle 1960-luvulla. Kala-astiat veneissä olivat 100 litran puusaaveja. Yleisimmät miehistöt veneissä olivat vaimo ja mies, isä ja poika tai joskus myös sisarukset.

Pyydyksiä oli valtavasti, mutta kalastus tapahtui varsin sopuisasti. Verkkoja, silakkarysiä, harvarysiä, maderysiä, hauki-/madekoukkuja ja pitkäsiimoja. Verkkoja käytettiin 12 – 75 mm harvuisina, siis salakasta lahnaan. Yleisimmät saalislajit olivat kuha ja lahna. Kuhasaaliit olivat runsaita jo ennen sotia. Kuhaa pyydettiin myös koukuilla ja harvarysillä. Lahna valikoitui pääsaaliskalaksi todennäköisesti siksi, että sodanjälkeiset ajat nostivat roimasti lahnan kaupallista arvoa. Isokokoinen, runsassaaliinen kala oli pyydystettävissä lähes ympäri vuoden.

Suomukalat säilytettiin elävinä isoissa puusumpuissa odottamassa noutajaa. Kalanostajat veivät kalat myytäväksi Turkuun. 1950-luvulla suuriman osan saarten kaloista osti kustavilainen Petri Juslin. Juslinilla oli todella iso ns. fiskooli-vene, jossa veneen keskiosa toimi sumppuna, ja kalat kulkivat elävänä Aurajokeen.

Myös talvikalastus oli kaikissa torpissa elinkeinona. Talviset verkkomatkat suoritettiin yleensä vesikelkkaa työntäen. Hankalalla kelillä isäntä työnsi kelkkaa ja emäntä toimi hevosena kiskoen kuormaa köydestä, molemmilla melkoinen etunoja.

Isommat talot tekivät verkkomatkansa hevosella. Hannun mieleen on syöpynyt eräs isäntä, Hilmeri ja hänen hevosensa Luisto. Lieneekö niin, että Luisto usein kyllästyi eväsheinien vähyyteen taikka talven kylmyyteen jäällä. Usein se kuitenkin kesken työntouhun otti suunnan verkkoavannolta kotitallille. Mahtavaa oli karjahtelu, kun Hilmeri yritti hevostaan tavoittaa. Luisto kyllä osasi tarkkailla, ettei jää kiinni. Pikku nykäisy vauhdissa ja tallin ovelle odottamaan. Lopulta ratkaisuksi löytyi toinen jäätuura, johon Luisto köytettiin.

Hannun oma ura kalatalousalalla alkoi 5-vuotiaana silakanperkaajana Turun osuuskaupan silakansuolaamossa Taivassalon Keräsaaressa. Silakat perattiin, pestiin meressä ja suolattiin puunelikoihin. Nelikot kuten saavitkin valmisti Lempisaaren kartanon puuastiatehdas Amerikan saaressa.

Saariston perheiden elanto tuli pienistä palasista, ja yhteishenki oli vahva.

Kiitos Hannu työstäsi meidän suomalaisten kalansyöjien ja Saaristomeren hyväksi! Kiitos hienosta tarinasta!

Alkuperäinen teksti: Hannu Saarinen
Tekstin muokkaus (tiivistäminen): Maria Saarinen

#kalastaja

#kalaakaikille

#respect

❤️

Anterolla oli aina pilkettä silmäkulmassa. Tässä muutama esimerkki hänen tokaisuistaan:

”Vielä virtaa!”

”Pirujaan täynnä kuin vanha emälammas”

”Sopii kuin hattu päähän”

”Kyllä meri on niin suuri ja mahtava, että se voi tällaistakin äijää korville pläjäyttää”

”Nää luotolaiset on sitkeitä kuin ankeriaat”

”Suota piisaa, mutta kellutaan”

”Vielä ei periksi anneta, mutta kyllä se vähän äijää mittaa”

”Kaikki pitää näköjään kokea, ennen kuin kisat päättyy”

❤️

Tällä Baltic Sea Needs Actions -hankkeen tuottamalla videolla Antero kertoo myös ympäristöviranomaisten hampaattomuudesta liittyen meriluonnon pilaamiseen. Video on vuodelta 2012 mutta edelleen ajankohtainen Antero Eloranta / Baltic Sea needs Actions

#kalastaja

#kalaakaikille

#respect

Kalan käytön lisäämisellä tavoitellaan useita yhteiskunnallisia positiivisia vaikutuksia. Se luo työpaikkoja ja toimeentuloa, vaikuttaa myönteisesti ihmisten terveyteen ja pienentää ruokavalion ilmastovaikutuksia. Suomalaisen luonnonkalan hiilijalanjälki on noin kymmenen kertaa pienempi kuin naudanlihalla ja noin kolme kertaa pienempi kuin sian- tai broilerinlihalla.

Kotimaisen luonnonkalan käyttö pienentää myös vesistöjemme ravinnekuormaa. Jokaisen nostetun kalatonnin mukana vesistöistä poistuu kalalajista riippuen 4-8 kiloa rehevöittävää fosforia. Saaristomeren sankareiden saaliin*) mukana merestä poistuu vuositasolla noin 100 tonnia fosforia. Tämä on noin puolet siitä fosforimäärästä, mitä neljä suurinta Saaristomereen laskevaa jokea normaalivuotena mereen tuovat.

Kalastuksella on myös suuri paikallinen merkitys saariston elinvoiman ja kulttuurin ylläpitäjinä. Saaristo pysyy elävänä siellä vakituisesti asuvien ihmisten ansiosta. Vain elävä saaristo kykenee tuottamaan palveluja esimerkiksi matkailijoille. Saaristomeren saariston ja rannikon elinvoimaa ylläpitää noin 70 päätoimista ja 120 sivutoimista ammattikalastajaa.

Kotimainen kala on siis paljon, paljon enemmän kuin vain hyvää syötävää.

Jotta edistämisohjelman tavoitteet voivat toteutua, sen tulee luonnollisesti tarjota työkalut myös alkutuotannon toimintaedellytysten ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Kalastajien toimintaympäristössä tämä tarkoittaa pikaisia toimenpiteitä hylje- ja merimetsovahinkojen vähentämiseksi sekä meren hyvän tilan edistämiseksi. Kun toimintaympäristö saadaan kuntoon, uusia kalastajia tulee varmasti.

Saaristomeren ammattikalastajat ansaitsevat kiitoksen arvokkaasta elämäntyöstään kalaa syövien kuluttajien, Itämeren ja ilmaston hyväksi! Uskon, että kotimaisen kalan edistämisohjelma on yksi työkalu matkallanne kohti valoisaa tulevaisuutta!

*) Silakka, kilohaili ja kuore yhteensä 20 – 25 Mkg. Muut noin 1Mkg.

Kuva on otettu kalastajien tiedotus- ja koulutusristeilyllä helmikuussa 2018. Kuvassa on mukana myös Selkämeren ammattikalastajia.

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Kiinnostus pyydysrakentamiseen on kestänyt, ja Pentti on tehnyt lähes kaikki pyydyksensä itse. Vanhimmat rysät ovat 50-vuotiaita. Suomukalarysät tehtiin aikoinaan paksusta langasta, jotta kalat eivät olisi jääneet kalapesän silmiin kiinni. Vankan materiaalin ansioista ne ovat kestäneet tähän päivään saakka, ja kestävät jopa hylkeen repimistä. Aluksi vanteet tehtiin kuusen tai katajan oksista, mutta 1970-luvulla siirryttiin alumiinivanteisiin. Jotkin rysistä pidetään meressä ympäri vuoden. Ne on upotettu noin metrin syvyyteen, joten ne eivät jäädy kiinni jäähän.

Isokokoisia kaloja, kuten lahnaa ja madetta pyydettiin riimuverkoilla. Riimu on isosilmäinen lisäverkko, joka kiinnitetään tiheämpisilmäisen verkon molemmille puolille ylä- ja alapaulaan. Koska verkkoliinaa sai vain 3 metriä korkeana, kolmen liinan yhteen jamominen 9 metriä korkeaksi lahnaverkoksi vaati 1500 solmua ja sen lisäksi riimut. Kalve (tai kalvin) oli nimeltään se työkalu, jolla määritettiin verkon ja riimujen silmien koko. – Nykyään Pentin vesiltä tulee vain kämmenen kokoista pikkulahnaa, eikä alueen särkikalojen kaupallinen hyödyntäminen ole taloudellisesti kannattavaa logistiikan ja välivarastointimahdollisuuksien puutteiden takia*).

Parhaimmillaan Paimionlahdella kalasti päätoimisesti parisenkymmentä ammattikalastajaa. Nyt Pentti on ainoa.

Kiitos Pentti elämäntyöstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien ja Itämeren hyväksi! Kerrot olevasi huippukunnossa muun muassa tanssiharrastuksesi ansioista, joten toivon ja uskon, että urasi jatkuu vielä pitkään. Ehkä saan Juhannuksena laittaa savustuspönttööni sinulta ostetun merilohen!

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

*) Kalat kiertävät tehokkaasti -loppuraportti

27.3.2020

Violan havaintojen mukaan kalojen lisääntyminen kyllä onnistuu ja esimerkiksi pikkukuhaa on runsaasti, mutta isompaa ei. Kuhat katoavat, mahdollisesti muiden saalistajien suihin ennen kuin ehtivät kasvaa pyyntikokoon. Hylkeitä on paljon, ja merimetsoja vielä enemmän. Hylkeet repivät pyydyksiä ja karkottavat kaloja, mutta ne häiritsevät myös kalojen kutua. ”Kun hylkeet saapuvat saalistamaan kalojen kutualueille, siitä aiheutuu väistämättä vahinkoa. Merimetsot taas voivat tyhjentää merenlahden kaloista kokonaan yhdessä päivässä. Vaikka seuraukset ovat meille kalastajille katastrofaaliset, on pakko myöntää, että kun kilometrin mittainen merimetsoparvi ”vetää nuottaa” merenlahdella, näky on vaikuttava”.

Voin melkein nähdä silmissäni, mitä Viola tarkoittaa, kun hän kuvaa kalastajanuransa hienoimpia hetkiä ja muistoja; niitä olivat keväiset aamut ja auringonnousut merellä. Koska verkkosilakat piti saada Helsinkiin kuluttajille aamu seitsemäksi, se merkitsi kalastajille merelle lähtöä jo ennen auringon nousua. Kun aurinko sitten loistavissa väreissään nousi välkkyvän meren takaa, se oli henkeäsalpaavan kaunista jopa sellaiselle ihmiselle, jolle merellä olo oli arkipäivää.

Hienoimpien muistojen perään Viola haluaa kertoa kauheimman muistonsa, joka on kuin suoraan Hitchcockin elokuvasta. Eräänä aamuyönä yksin merellä ollessaan pimeydestä alkoi yhtäkkiä kuulua kammottavaa viuhuvaa ääntä, jota seurasi isojen möykkyjen mätkähtely veneeseen. Viola kertoo, että hänen ilmeensä olisi taatusti sopinut ”Linnut” -elokuvan kauhukohtaukseen. Pommituksen jäljiltä vene oli hyttiä myöden täynnä hanhia! Ei muuta kuin hanskat käteen, ote siivekkäiden tunkeilijoiden niskasta ja nopeat jäähyväiset paapuuriin sekä tyyrpuuriin.

Kiitos Viola ja Torolf ansiokkaasta elämäntyöstänne meidän kalaa syövien kuluttajien, Saaristomeren ja erityisesti torilla käyvien vakioasiakkaidenne iloksi!

Juttu perustuu Viola Gustafssonin haastatteluun.

Kuva: Karl-Henrik Stuns 1979.

#kalaakaikille
#kalaakaupunkilaisille
#respect

*) KANRA – Kannattavuutta Rannikkokalastukseen hankkeen loppuraportti

Veljesten nuoruudessa koko perhe osallistui kalastustoimintaan. Piikkisten simppujen irrottaminen verkoista oli usein naisten tehtävä. Simppuja saatiin sivusaaliina 1960- ja 70-luvuilla, jopa yli sata kappaletta verkkoa kohti. Turskan saavuttua Suomen vesille simputkin hävisivät. Ilmalahtien simput pääsivät hyötykäyttöön naapurin kanalaan.

Poikien ollessa nuoria perheessä harjoitettiin myös hauenkasvatusta. Tuotantoon valittiin vain noin kahden kilon haukia. Kokemus oli osoittanut, että isoissa hauissa saattoi olla paljon mätiä, mutta se tuotti paljon huonommin poikasia kuin pienempien haukien mäti.

Vuonna 1978 veljekset muuttivat Rymättylään Ruotsalaisen saareen, jossa edelleen asuvat. Kuhan lisäksi kalastuksen kohteena on ollut silakka, jota vedettiin sekä talvi- että suvinuotalla. Vuoteen 2016 saakka yhteisen yrityksen toimenkuvaan kuului myös karjanhoito, josta Juhanin vaimo Sari ja Veikon vaimo Ulla vastasivat. Sarin ja Ullan tehtävänä oli myös kuhan fileointi.

Nuottasilakalla oli hyvä menekki. Ilmalahdet kuuluivat kahteen nuottakuntaan. Suvinuotta oli pienempi, ja sillä pääsi kalastamaan heikommallakin jäällä, kun taas talvinuottakalusto vaati vähintään 30 cm paksuista jäätä. Kylmin talvi oli vuonna 1986, jolloin jää oli metrin paksuista. Siitäkin mentiin läpi; ensin traktorikairalla ja lopuksi painomiehen avulla. Nuottaus loppui vähitellen talvien lämmetessä, mutta kyllä veljekset vieläkin silloin tällöin ovat nuotalle lähteneet, jos jäätilanne sen sallii.

Hylkeet saapuivat Ruotsalaisen vesille 1990-luvun lopulla. Aluksi hylkeet valitsivat verkoista mateet ja hauet. Kun kuhakin alkoi kelvata, hylkeet repivät aluksi koko kalan irti verkosta, ja verkkoihin jäi suuria reikiä. Vanhoja mädäntyneitä kalan kappaleita alkoi nousta verkkojen mukana pohjasta. Ajan kuluessa hylkeiden syöntitapa muuttui; ne jättivät verkkoihin kuhan päät tai imivät kalalta kurkun kautta vain sisäelimet. Jo verkkoja laskettaessa hylkeet olivat vieressä.

Kymmenisen vuotta sitten kuhan kalastus oli lopetettava hylkeiden takia.”Vihaks on pistäny monta kertta, mut mikkän ei auta”. Juhani uskoo, että vahinkoeläinkantojen pienentämisen lisäksi kuhan kesäaikaisen rauhoituksen palauttaminen saattaisi parantaa kuhan tilannetta.

Hyljepaisti on tuttu vaikkakin harvinainen herkku Ilmalahtien ruokapöydässä. Hylkeiden metsästäminen on vaativaa sellaisellekin kuin Juhani, joka on harrastanut metsästystä pikkupojasta saakka.

Yrityksen nykyiseen toimintaan kuuluu silakan kalastus rysillä sekä ahvenen syksyinen verkkokalastus. Silakkasaaliit ovat heikentyneet viimeisten neljän vuoden aikana, ja tuleva kevät kertoo, kannattaako jatkaa. Toivoa tuo se, että verkkoihin uineet silakat ovat nyt olleet pulskia.

Myös merimetsot ovat alkaneet saalistaa silakkarysillä. Merimetsoparven on todettu tyhjentäneen yhden päivän aikana rysän, jossa oli 1 000 kiloa silakkaa. Juhani toivoo, että kalastajille annettaisiin lupa ampua merimetsot pyydykseltä aina, ilman poikkeuslupaa.

Juhanin mielestä parasta kalastajan ammatissa on se, että saa olla itsensä herra. Rannikkokalastuksen tulevaisuuden hän näkee vähintäänkin epävarmana. ”Investoinnit vaativat uskoa alan jatkuvuuteen. Nyt vaan parsitaan rysiä”.

Kiitos Juhani ja Veikko panoksestanne tuoreen lähiruoan tuottajina! Toivottavasti tilanne hylkeiden ja merimetsojen osalta paranee, ja saisitte jatkaa elämäntyötänne meidän kalaa syövien kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi!

Juttu perustuu Juhani Ilmalahden haastatteluun.

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Kun teimme vedenalaiskuvauksia Paulin testirysällä, ei voinut olla huomaamatta, että kysymyksessä on tarkka ja huolellinen mies. Kaiken piti olla just’ eikä melkein. Samalla huolellisuudella Pauli suhtautuu saaliin käsittelyyn: ”Sellaista kalaa ei myyntiin laiteta, jota ei itse voisi syödä”.

Kalastus Naantalin vesialueilla on kärsinyt muun muassa laivaväylien kunnossapitoon liittyvistä toimenpiteistä. Pauli muistelee, että kun Naantalin sataman Moton matalaa räjäytettiin, pikkukalat hyppäsivät ilmaan hänen kotirannassaan kilometrien päässä. Räjäytykset vaikuttivat saaliisiin pitkän aikaa. Suurin syy saaliin vähenemiseen on kuitenkin hylkeissä. Ne saapuivat alueelle 2000-luvun taitteessa. Verkoilla on enää turha saalista yrittää, ne ovat usein riekaleina jo seuraavana päivänä. Hylkeenkestävät ponttonirysät toivat helpotusta muutamaksi vuodeksi, mutta niistäkään ei ole apua, jos hylkeet karkottavat kalat muualle.

Pauli on ihmisenä vaatimaton, eikä halua tehdä oman kalastusuransa vaikeuksista suurta numeroa. Hän suree silti rannikkokalastuksen kohtaloa. ”Jos joskus on ollut kiire löytää ratkaisu hyljeongelmaan, niin nyt ovat viimeiset hetket käsillä. Kalastus tulisi säilyttää, koska vielä voi tulla aika, jolloin meillä on todellinen elintarvikepula”.

Kiitos Pauli elämäntyöstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi!

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Kehittyvä Rannikkokalastus – hankkeen loppuraportti. Kuharysien kehitystyö sivulta 6

Kehittyvä Rannikkokalastus -hankkeen vedenalaiskuvausten video Kuharysän osuus alkaa ajassa 12:04

Kannattavuutta Rannikkokalastukseen -hankkeen vedenalaiskuvausten video

Viimeisten 35 vuoden ajan Leif on ollut joka vuosi mukana Turun silakkamarkkinoilla ja myös Turun Saaristolaismarkkinoilla näiden käynnistymisestä lähtien (1998). Leif on saapunut myyntipaikalle Aurajoelle aina omalla aluksellaan. Hän muistelee, että vielä 1980-luvulla jopa 50 kalastajaa myi tuotteitaan omasta aluksesta, mutta viime vuonna aluksia oli enää kolme. Helsinkiläiset saivat nauttia Leifin tuotteista vuosien 1989 – 2013 silakkamarkkinoilla. ”Markkinoilla on mukavaa, kun tapaa ihmisiä, mutta sitä ennen on tehtävä se varsinainen työ”.

Leif on voittanut silakka- ja ahventuotteillaan useita palkintoja; kirjahyllyssä komeilee kaikkiaan 27 pokaalia ja useita kunniakirjoja. Viimeisin pääpalkinto tuli marinoidulla tillisilakalla Turun silakkamarkkinoiden Vuoden herkkusilakkasarjassa vuonna 2013. Tuotevalikoima on vuosien saatossa uudistunut, mutta suolasilakka pitää edelleen pintansa vanhemman ikäluokan keskuudessa.

Kalan tulo on vaihdellut Ängesönin vesillä. Viime vuosina ahven ja kilohaili ovat runsastuneet, mutta muut lajit taantuneet. Silakka on pienikokoista. Kalojen käytös on muuttunut, eikä niitä useinkaan enää saa entisiltä apajilta. Nyt ne saattavat pakkautua lahtialueille. On mahdollista, että kalat etsivät sieltä turvapaikkaa hylkeiltä, joita alueella näkyy paljon.

Kiitos Leif elämäntyöstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi! Kerroit, että et ole varma, osallistutko enää markkinoille, mutta me odotamme sinua!

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect