17.1.2020
Taivassalolainen Ilkka Kleemola on Saaristomeren todennäköisesti varttunein aktiivinen ammattikalastaja. 85-vuotiaan Ilkan kalastajanura on kestänyt noin 60 vuotta. Kalastus on edelleen tärkeä osa eläkeläisen elämää, ja Ilkka aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä riittää. Muita tulonlähteitä ovat olleet pelto- ja kirvestyöt.
Ilkka on kalastanut verkoilla, rysillä ja koukuilla, tärkeimpinä kohdelajeina ahven, made, hauki, kuha ja lahna sekä pienemmässä mittakaavassa myös silakka. Tällä hetkellä kalastus painottuu kevään ja syksyn ahvensesonkeihin. Aikaisemmin runsaana esiintynyt made on Taivassalon vesillä vähissä.
Ilkan vaimo Sirpa kuvailee miestään positiiviseksi ja elämänmyönteiseksi ihmiseksi. Ei ihme, että avioliittokin on kestänyt jo 64 vuotta! Kun Ilkka ei ole kalassa tai hoitamassa kukkamaata tai kuokkimassa kasvihuoneessa tai metsänharvennuksessa, pariskunta viettää aikaansa muun muassa lintuja tarkkailemalla.
”Parasta kalastajan ammatissa ovat meri ja luonto ja tietenkin se, kun tulee kalaa”, kuvailee Ilkka ammattiaan. Päättäjien hän toivoisi kuuntelevan kalastajia enemmän. ”Juhlapuheissa kyllä puhutaan kotimaisesta kalasta, mutta unohdetaan, että sen tuottamiseen tarvitaan sellainen toimintaympäristö, jossa kalastusta voi harjoittaa. Täältä Taivassalostakin on lähetetty viestiä hyljeongelmasta jo 20 vuoden ajan, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Tällaisessa tilanteessa minun on vaikea kuvitella, että alalle saataisiin uusia kalastajia. On surullista, jos oma kalastuskulttuurimme menetetään”.
Kiitos Ilkka panoksestasi tuoreen lähiruoan tuottajana. Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat saaneet lautaselleen kotimaista kalaa sen ansiosta, että sinä lähdit merelle kaikissa säissä, satoi tai paistoi.
#kalaakaikille
#kalaakaupunkilaisille
#respect