Paraisten uudet kuntoportaat johdattavat mahtaviin maisemiin!

Paraisten kalkkilouhosta ympäröivälle jätekivimäelle rakentuu uudet 470-askelmaiset kuntoportaat. Suurilta osin talkootyönä toteutettujen portaiden olisi tarkoitus olla valmiit syyskuuhun mennessä. Tällä hetkellä hankkeen parissa ahertavilla talkoolaisilla on edessään vielä muun muassa näköalatasanteen rakentaminen portaiden yläpäähän.

Paraisten Pajbakantiellä raikuu moottorisahan ja porakoneen hurina. Talkoovuorossa puurtavat eläkeläiset kiinnittävät portaisiin asennettujen paalujen päälle kaidelautoja. Käynnissä on kalkkilouhoksen jätekivimäelle rakennettavien kuntoportaiden viimeinen silaus, jonka jälkeen vuoden 2020 kesällä aloitettu hanke alkaa olla loppusuoralla.

– Rakentaminen aloitettiin viime vuoden kesällä hakkaamalla puita rinteiltä, ja lisäksi jouduimme kaivamaan maata pois todella paljon, jotta saimme rinnettä loivennettua. Kesäkuun alussa tänä vuonna taas aloitettiin varsinaisten portaiden tekeminen, kertoo hankkeen vetäjä Johan Kronberg.

Portaiden rakennustyöt on toteutettu suurelta osin talkootyönä. Paikalla on ollut myös ammattilaisia hoitamassa pohjatyöt, joiden jälkeen muun muassa vapaaehtoiset eläkeläiset ja muut talkooporukat ovat jatkaneet rakennustöitä. Tällä hetkellä vuorossa on kaiteiden kiinnitys varsinaisiin portaisiin.

– Kiinnitetään kaiteita vielä tänään, sillä huomenna pitäisi olla jo valmista. Meillä on tällainen eläkeläisporukka, jonka kanssa tehdään töitä kahden hengen ryhmissä neljä tuntia päivässä. Yleensä tullaan talkoisiin kahtena päivänä viikossa, kertoo Mårten Malmlund.

Portaisiin on käytetty Johan Kronbergin mukaan jo noin 2000 talkootyötuntia. Hankkeen kokonaisbudjetti on 158 670 euroa, ja sen vetäjänä toimii Länsi-Turunmaan yrittäjät. Rahoitusta hanke on saanut myös paikalliselta Leader-ryhmä I samma båt – Samassa veneessä ry:ltä.

– Leader-tuen hakemisen jälkeen otettiin myös yhteyttä paikallisiin tahoihin, ja sitä kautta hankimme myös muuta rahoitusta ja yhteistyökumppaneita hankkeelle. Käännyimme Länsi-Turunmaan yrittäjien puoleen ja he nyt sitten vetävät tätä projektia, kertoo Kronberg.

Kaksi henkilöä portaiden rakennustöissä.
Mårten Malmlund ja Bernt Engström asentavat kaidelautoja portaisiin.
Portaissa talkoilevat eläkeläisten lisäksi myös urheiluseurojen jäsenet. Linnea Nyström-Salonen on ollut talkoissa mukana useita kertoja, ja odottaa innolla kuntoportaiden avautumista.

Idea saatiin Helsingin Malminkartanon kuntoportaista

Ajatus portaiden rakentamisesta syntyi, kun Johan Kronborg vieraili Helsingissä Malminkartanon kuntoportailla, jotka ovat yhdet Suomen ensimmäisistä kuntoportaista.

– Olin mukana start upissa, jossa oli tarkoitus tehdä matkailijoille sovellus, jossa on tietoa kaikkien isompien kaupunkien ulkoliikuntamahdollisuuksista. Silloin tutustuin Helsingissä kohteeseen, josta en tiennyt aikaisemmin mitään – Malminkartanon kuntoportaisiin. Silloin tuli jo vähän ajatus siitä, että tänne Paraisillekin voisi tehdä sellaiset, kertoo Kronberg.

Rakennusintoa kuitenkin hidasti se, että Paraisilla ei juurikaan ole korkeuseroja tai sopivia mäkiä portaiden rakentamiselle. Kronberg sai kuitenkin lopulta yhdessä vanhimman poikansa Jimmy Kronbergin kanssa idean portaiden rakentamisesta Paraisten kalkkilouhoksen jätekivikasan päälle. Louhoksen omistavalta Nordkalkilta tulee päivittäin monta tonnia jätekiveä kalkin louhimisen sivutuotteena, ja se pinotaan louhoksen ympärille kasoiksi. Kivikasa, jolla portaat sijaitsevat, on melko vanha, sillä siihen ei ole tuotu uutta kiveä sitten 1950-luvun.

– Päätimme Jimmyn kanssa mennä Nordkalkiin tapaamaan tuttavaamme Tarmo Tuomista, ja hän lupasi selvittää olisiko tämä mahdollista. Kyseessä on kuitenkin kaivosalue, joten sinne on ulkopuolisilta pääsy kielletty. Asia eteni tästä huolimatta nopeasti, ja ongelma ratkaistiin vuokraamalla maa-alue Nordkalkilta ja tekemällä meille oma alue kaivosalueen sisälle. Nordkalk on ollut kannustava tässä projektissa, ja he ovat muun muassa antaneet meille käyttöön irtokiveä portaiden väylän pohjaksi, kertoo Kronberg.

Kaivos itsessään on 130 metriä syvä, joten sinne on iso pudotus kivikasan päältä. Siksi portaiden vaatima maa-alue on aidattu verkkoaidalla. Erona moniin muihin suomalaisiin kuntoportaisiin Paraisilla on myös se, että rinnettä jouduttiin muokkaamaan portaille sopivaksi ja tekemään siihen 10 metrin paljas väylä portaita varten. Yleensä ne rakennetaan esimerkiksi laskettelukeskuksen yhteyteen tai maastoon.

Johan Kronberg on toiminut porrashankkeen vetäjänä jo toista vuotta. Hän koordinoi päivittäin muun muassa mäellä työskenteleviä talkooryhmiä.

Hienosäätöä vielä ennen avajaisia

Suomeen on rakennettu Leader-tuen avulla monia kuntoportaita, joista Paraisten portaisiinkin on otettu mallia. Kestäviin näköalatasanteisiin saatiin malli muun muassa Loimaan kuntoportaista.

– Ollaan vähän kopioitu tähän ideoita monista eri suomalaisista portaista. Näköalatasanteeseen saatiin vinkki Loimaan kuntoportaista, jonka tasanteen penkit eivät kestäneet kuin pari kuukautta. Paraisille penkkeihin laitettiin heti rakennusvaiheessa vahvikkeet, jotta ne olisivat kestävämmät, kertoo Johan Kronberg.

Portaiden alle olisi tarkoitus asentaa vielä led-valot, jotta niitä voitaisiin käyttää myös talviaikaan. Valaistusjärjestelmä on kopioitu suoraan Sipoossa sijaitsevista kuntoportaista, joihin on asennettu liikkeen tunnistava sensori. Jos portaissa ei ole ketään, valot ovat pois päältä, mutta kun paikalle saapuu käyttäjiä, syttyvät valot päälle. Sensori myös laskee kävijämäärät portailla.

Portaiden sijainti Pajbakantiellä lähellä kaivosaluetta tarkoittaa sitä, että alueella ei ole kovin paljon parkkitilaa portailla vieraileville. Ensi kesäksi alueelle olisi tarkoitus kuitenkin rakentaa myös suurempi parkkipaikka, sillä portaille on odotettavissa suuri määrä kävijöitä. Paikalliset ovat ottaneet porrashankkeen innolla vastaan.

– Paikalliset ovat olleet oikein mielissään kuultuaan hankkeesta.  Portaiden askelväli on tehty tarkoituksella matalaksi, sillä niiden kohderyhmäksi on ajateltu kaikenlaiset ihmiset, eikä vain urheilijat, kertoo Kronberg.

Kronbergin mukaan portaat saadaan avattua viimeistään syyskuun aikana. Sitä ennen tarkoitus olisi asentaa portaisiin vielä kameravalvonta ja rakentaa niiden yläpäähän näköalatasanne.

Kuntoportaiden kyltti verkkoaitaan kiinnitettynä.
Portaita ja sitä ympäröivää aluetta kutsutaan Hundbanaksi eli Koirabaanaksi. Nimi tulee alueella aikanaan sijaitsevasta junaradasta, jonka veturi on ollut koiran näköinen.
Timpuri Ari Adolfsson valmistelee kaidepylväitä eläkeläistalkoolaisia varten.
Portaat kohoavat 50 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Portaiden yläpäähän rakennetaan näköalatasanne, josta voi nähdä selkeällä säällä jopa Turkuun saakka.
Portaat sijaitsevat Paraisten kalkkilouhoksen kupeessa. Niille on vuokrattu erillinen tila vanhan jätekivikasan päästä.

 

Teksti ja kuvat: Nina Maunuaho, Haloo maaseutu!