Maaseutuleader Ajankohtaista

Henkilökunnan lomat

8.6.2021

Minna 14.6-4.7, 12-23.7 Hanna 1.-30.7 Maria 12.7-20.8

Juustoa ja jäätelöä omien vuohien maidosta!

11.5.2021

Jumon Juustolassa vietetään kiireisiä päiviä. Tämän vuoden kilit tarvitsevat maitoa yhä vähemmän ja vähemmän, mikä tarkoittaa, että sitä riittää nyt hyvin myös meijerille. Jumon Juustolan vanhoja suosikkeja sekä tämän vuoden uutuustuotteita saa Erkas Gårdenin omasta tilapuodista – ja pian mahdollisesti myös kauppojen hyllyistä.  Erkas Gårdenin tilalla Iniössä Jumon saarella on ollut asutusta jo 1200-luvulta asti. […]

Yhdistysbarometri 2021-2022

26.4.2021

I samma båt – samassa veneessä rf ry on käynnistänyt oman hankkeen missä selvitämme alueemme yhdistystoimintaa. Kartoitamme mitä yhdistyksiä alueelta löytyy, ja teemme yhdistyksille kyselyn koskien toimintaa ja tulevaisuudenvisioita. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta Leader-rahoituksesta, sekä selvittää yhdistysten roolia ja mahdollisuuksia alueensa kehittäjinä. Hankkeen rahoittajina on Maaseuturahaston Leaderrahoitus sekä Svenska kulturfonden.                                             

Jurmo Inn laajentaa ravintolatoimintaansa täksi kesäksi!

14.4.2021

Ravintolayrittäjänä Jurmon saarella kannattaisi aina nukkua käsi ulkona ikkunasta. Jos on tuulinen aamu, voi kääntää kylkeä, jos taas on tyyni sää, kannattaa varautua siihen, että lounasaikaan nälkäisiä veneilijöitä riittää. Parhaillaan kotimajoitusta ja ruokaa tarjoavan Jurmo Innin pihapiiriin rakentuu uusi ruokasali, jolla vastataan ravintolapalveluiden kasvavaan kysyntään.  Paraisten kaupunkiin kuuluvalla Jurmon saarella asuu 10 ihmistä. Vapaa-ajan asukkaita […]

Kysely uuden ohjelmakauden painopisteistä

8.4.2021

Nyt on aika vaikuttaa uuden ohjelmakauden painopisteisiin. Jos et vielä ole vastannut lyhyeen kyselyymme, niin käy valitsemassa omasta mielestäsi tärkeimmät kehityskohteet joita rahoittaisimme tulevina vuosina. Kyselyyn

Leader rahoitus Varsinais-Suomessa 2021-2022

24.3.2021

TIEDOTE, 23.3.2021   Leader-ryhmät jakavat Varsinais-Suomen maaseudun kehittämiseen 3,7 miljoonaa euroa vuosina 2021–2022   Varsinais-Suomen Leader-ryhmät tarjoavat rahoitusta maaseudun kehittämiseen, esimerkiksi yritysten investointeihin ja yhdistysten yleishyödyllisiin kehittämishankkeisiin. Vuosina 2021–2022 jaettavissa on yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Haku on auki, ja päätöksiä aletaan tehdä huhtikuussa. Varsinais-Suomessa on viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, Salon seudulla toimiva […]

Infotilaisuudet

8.3.2021

Kevään infotilaisuudet järjestetään iltaisin klo 18-19 seuraavasti: Kustavi 17.2 Kemiönsaari (ruotsiksi) 8.3 Houtskari 9.3 Kemiönsaari (suomeksi) 10.3 Parainen (ruotsiksi) 11.3 Nauvo+Korppoo 15.3 Iniö 16.3 Parainen (suomeksi) 17.3 Ilmoittautuminen minna.bostrom@sameboat.fi

Kevään hallituksen kokousten aikataulu

8.2.2021

Hankkeita käsitellään keväällä 7.4 ja 19.5 hallitusten kokouksissa. Hankkeita voi jättää Hyrräjärjestelmään jatkuvasti, ja ne käsitellään sitten seuraavassa kokouksessa kun kaikki tarvittavat asiakirjat ja tiedot ovat valmiita. Pyydämme kaikki hankkeita suunnittelevia aina olemaan yhteydessä meihin ennen kuin hanke lähetetään sisään Hyrrässä, ja mieluiten jo hyvissä ajoin hankesuunnittelun alkuvaiheessa.

And Out We Go! 18.2 klo 11-16

2.2.2021

Tule mukaan kiinnostavaan webinaariin jossa keskustelemme luontomatkailusta. Mukana esityksiä myös Ahvenanmaalta ja Ruotsista. Ohjelma: AD_And out we go!_final (1) Ilmoittautua voi tästä: https://bit.ly/2LDKBqV  

Älykkäät maaseudut webinaari 16.2.2021

22.1.2021

Varsinais-Suomen älykästä maaseutua käsitellään kiinnostavassa seminaarissa 16.2.2021. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä: Älykkäät maaseudut 16.2.2021